TCH Saaga, osa 7


Saagan pääsivulle Edellinen osa Seuraava osa


Tapahtumapaikka Pasilan poliisitalo, väkivaltarikosten osasto, kokoushuone C342. Perjantai-iltapäivä 25.3.2005.

Kokoushuone C342:ssa tunnelma alkoi tiivistyä. Kokous oli keskeytynyt hetkeksi, kun Granberg oli kutsuttu kiireellisesti operaatiohuoneeseen. Takaisin tultuaan hän oli ilmoittanut, että Rusakko oli jo saavuttanut kohteen, ja että muut olisivat asemissa puolen tunnin sisällä. Heikkilä ei ymmärtänyt sanaakaan. Sitten kaikkien huomio kiinnittyi taas Juuselaan, joka jatkoi TCH Snookerin jäsenistön esittelyä.
- Lisuri, Juusela sanoi.
Valkokankaalle heijastui kuva, joka esitti nuorta miestä, jolla oli lyhyt tumma tukka. Juusela piti lyhyen tauon, ennen kuin jatkoi.
- Tämän kaverin kohtalo minua oikeasti surettaa.
Juusela vaikutti aidon myötätuntoiselta.
- Hänellä olisi ollut kunnon eväät ihan hyvään elämään. Hän oli tutkijana Teknillisessä korkeakoulussa. Arvoltaan hän on diplomi-insinööri, ei siis tekniikan lisensiaatti. Väitöskirja oli tekeillä, julkaisuja oli. Ovet olivat avoinna tiedemaailman huipulle.
Juusela piti taas pienen tauon. Mattson katkaisi sen kysymällä:
- No mikä tuli? Pää ei kestänyt vai?
Juusela vilkaisi Mattsonia vihaisesti ja jatkoi sitten:
- Hän oli pääassistenttina eräällä kurssilla, jossa osanottajat olivat ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoita. Kerran hän jätti opiskelijat hetkeksi yksin. Se oli tietysti virhe, eihän sen ikäisiä saa valvomatta jättää. Kun hän tuli takaisin, parkuivat kaikki lapset täyttä kurkkua, kaksi makasi lattialla kuolleena. Ne olivat nuolleet pistorasioita.
- Saiko hän syytettä? Heikkilä kysyi.
- Ei. Opiskelijat olivat joutuneet kurssille päästäkseen allekirjoittamaan paperin, jossa he vakuuttivat tutustuneensa turvaohjeisiin. Turvaohjeet yksiselitteisesti kielsivät korkeajännitteisten kohteiden nuolemisen.
Taas Juusela oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten:
- Lisuri jäi puolen vuoden sairaslomalle masennuksen takia. Lopullinen niitti tapahtui kuitenkin vasta hänen palattuaan sairaslomalta töihin. Sähköosaston elojuhlilla eräs professori alkoi lähennellä häntä.
- En edes tiennyt että TKK:lla on naisprofessoreita, Granberg mietti ääneen.
- Ei tämä nainen ollutkaan. Irstas ylipainoinen ukko joka kerskui voittavansa Nobelin. Kännissä kuin kosmonautti. Lisuri tappoi sen.
- Eikä taaskaan syytettä? Mattson kysyi kyyninen virne naamallaan. - Pitikö kesäjuhlille päästäkseen allekirjoittaa lappu jossa sanottiin että kähmijät listitään?
Mattson oli itseensä tyytyväinen, muut yrittivät parhaansa mukaan olla välittämättä hänestä.
- Niin siis nämä ovat vain spekulaatioita, Juusela vastasi. - Ei häntä vastaan koskaan saatu mitään pitäviä todisteita. Se proffakin löytyi vasta seuraavana keväänä viereisestä lammesta katiskaan sullottuna. Joka tapauksessa pian tämän jälkeen Lisuri erosi TKK:n palveluksesta ja pakeni kohua kaukoitään. Sieltä hän palasi henkisesti vahvistuneena.
- Miten Niittäjä häneen liittyy? Heikkilä kysyi.
- Emme tiedä miten Lisuri on TCH Snookeriin päätynyt. Sempailla on kuitenkin itselläänkin ollut TKK-kytky. Hänhän luki itsensä DI:ksi mielisairaalassa.
Koska kenelläkään ei ollut aiheesta enempiä kysymyksiä, päätettiin pitää viidentoista minuutin tauko.

Tauon jälkeen Juusela oli taas piristynyt. Lisurin murheellisen kohtalon kertaaminen oli selvästi käynyt voimille, mutta nyt hän oli taas oma itsensä.
- Takaisin kellopeliappelsiiniosastoon. Tässä on sitten se joka lensi yli käen pesän, koko friikkisirkuksen helmi.
Valkokankaalle heijastui kuva nuoresta miehestä, jolla oli kalju pää ja silmälasit.
- Luovutan tässä vaiheessa puheenvuoron majuri Kalskeelle.
Heikkilä valpastui. Mitä ihmettä tämä merkitsi? Siilitukkainen sotilas asteli puhujan paikalle ja esitteli itsensä lyhyesti. Heikkilän ihmetykseksi Kalske aloitti esityksensä puhumalla Suomen ja Neuvostoliiton suhteista 1970-luvulla. Hän käsitteli lyhyesti Neuvostoliiton lähentymisyritykset ja ehdotukset yhteisistä sotaharjoituksista. Myös Suomen poliittisen ja älyllisen(?) eliitin neuvostomyönteisyys ja oman edun tavoittelu tuli läpikäydyksi. Sotilaana hänen esityksensä oli perusteellinen, mutta ei laverteleva, niinpä hän pääsi pian asiaan.
- Vuonna 1975 Puolustusvoimien johdon asettama erityinen geeniteknologian yksikkö aloitti projektin, jonka tarkoituksena oli tuottaa täydellisiä sotilaita. Tyhjästä ei suinkaan aloitettu, vaan meillä oli läheistä yhteistyötä silloisen Länsi-Saksan kanssa, joka oli tuolloin tutkinut alaa jo vuosia. Ensimmäinen ja ainoa erä näitä niin kutsuttuja alfasotureita syntyi vuonna 1977.
- Heitä oli siis geneettisesti muokattu? Kysyi Jokinen.
- Kyllä. Heidän luontaista saalistusviettiään pyrittiin vahvistamaan. Tarkoitus oli luoda ihmisiä, jotka eivät kokisi tunnontuskia tappamisesta, vaan itse asiassa jopa nauttisivat siitä. Kuitenkin samanaikaisesti heidän laumaviettiään haluttiin vahvistaa, jolloin he tottelisivat kyselemättä lauman johtajaa.
- Ja tämä… Javakoodaaja siis on yksi näistä? Kysyi Mattson epäuskoisena.
Heikkilä hieroi ohimoitaan, koko juttu alkoi muistuttaa Salaisia kansioita.
- Kyllä, Kalske vastasi. - Me kutsuimme häntä Lalliksi. Hän oli erän vahvin. Suurin osa erästä kuoli alle kolmivuotiaina.
Heikkilän vatsaa alkoi kääntää tapa jolla Kalske puhui "erästä". Tämä ei tuntunut pitävän luomuksiaan ihmisinä lainkaan.
- Mitä sitten tapahtui? Jokinen tiedusteli.
- Kuten todettua, monet kuolivat heti alkuvuosina, Kalske jatkoi. - Ja kahdeksankymmentäluvun lopulle tultaessa maailma oli jo muuttunut niin paljon ettei alfasotureille enää ollut käyttöä. Monet henkiinjääneistä kärsivät vakavista mielenterveyshäiriöistä, Lallia lukuunottamatta kaikki alfasoturit ovat joko kuolleita tai hoidossa suljetulla osastolla. Lallista yritimme yhdeksänkymmentäluvun alussa kouluttaa huippuluokan kansainvälistä vakoojaa. Yritys epäonnistui, hän oli liian arvaamaton.
- Ja sitten? Jokinen tivasi, kun Kalske vaikutti haluttomalta jatkamaan.
- Sijoitimme hänet takaisin yhteiskuntaan, Kalske sanoi hetken emmittyään.
- Siis dumppasitte kadulle? Heikkilä sihautti hampaittensa välistä.
- Niin.
Kalske ei joko huomannut tai ollut huomaavinaan Heikkilän vihamielisyyttä.

Saagan pääsivulle Edellinen osa Seuraava osa