|
|
10. Luku: Matka hulluuteenTarinan pääsivulle Edellinen osa Seuraava osa Musiikki. Vellu havahtui ja tajusi olevansa Mustassa Killassa, joka jälleen sijaitsi Mascotin alakerrassa. Lattian sahalaitakuviot olivat paikoillaan, samoin verenpunaiset verhot. Kääpiötä ei nyt näkynyt. Samassa hän näki hahmon lähestyvän. Hahmo liikkui musiikin tahtiin. Kun hahmo tuli lähelle, Vellu tunnisti sen Javakoodaajaksi. Tämä oli pukeutunut omituiseen vanhahtavaan mustavalkoiseen asuun. Asuun kuului myös musta viitta ja kävelykeppi, sekä silinterihattu. Javakoodaaja katseli Vellua kuin käärme linnunpesää. Javakoodaaja alkoi puhua kantavalla, kumisevalla äänellä. - Sinä syntinen houkka! Sinut tuomitaan, sinä palat! Vellu katseli peloissaan ympärilleen. Häntä piiritti kuuden hahmon joukko, kaikki olivat pukeutuneet samoin kuin Javakoodaaja. Vellu ei kyennyt tunnistamaan yhtäkään hahmoista, itse asiassa vaikutti siltä kuin niillä ei olisi kasvoja lainkaan. Javakoodaaja jatkoi julistustaan. - Katso houkka. Edessäsi on Pyhän Isän Miekka, Puhtaan Pelin Inkvisitio! - P.I.M.P.P.I…? - Vaiti kurja! Yksikään seitsemästä miehestä ei lähestynyt Vellua, mutta hän saattoi aistia uhan. Javakoodaaja liikehti edelleen musiikin tahdissa. Hetken tanssittuaan hän puhui taas, yhtä paljon kaikille huoneessa olijoille kuin Vellulle. - Sinä olet tunnustanut hallinneesi lyöntipalloa. Sinä olet Saatanan morsian. Sinä olet myynyt hänelle sekä sielusi että ruumiisi. Tämä inkvisitio tulee havaitsemaan sinut syylliseksi. Sovituksesi olkoon kipu ja lopulta kuolema. Äkkiä Javakoodaaja ja koko inkvisitio oli hävinnyt. Musta Kilta oli tyhjä lukuunottamatta Vellua. Sitten hän havaitsi Sempain. Sempailla oli jälleen kimono, otsanauha ja belgialainen taistelukivääri. - Pikkuinen. Pelästynyt? Miksi pelko? Ei muuta pelättävää kuin pelko. Rauhoitu, vain ystäviä täällä. Vellu vastasi äänellä, joka oli paljon vakaampi kuin hän olisi uskonut. - Javakoodaaja ei tunnu ystävältä. Sillä oli mukanaan joku inkvisitio. Sempai oikeesti, eiks tää mee ihan älyttömyyksiin? Siis koko TCH:n touhu. Ei vittu snooker voi olla kaiken tän kohkauksen arvoista. - Snooker on kaikki. - Ja paskan vitut saatana! Mut voit laskee ulos teidän leikeistä. Kuuletsä? Mä en oo eikä musta tuu TCH:n miestä! Sempai näytti murheelliselta. Samassa Vellun ympärille ilmestyivät kuin tyhjästä herra Keltainen ja Liekehtivä lisensiaatti. He olivat kissan hahmossa. Itse asiassa parivaljakosta tuli mieleen Pekka Töpöhännän Pilli ja Pulla. He alkoivat kiehnätä Vellun ympärillä ja sopottaa kaikkea käsittämätöntä. - Voi poloa. TCH:n hylkää! - Ei TCH:ta hylätä. - Eikä Sempaita! - Pahoin pololle käy. - Sempai siltä korvat leikkaa. - Silmät puhkoo! - Öljyssä keittelee. - Keittelee poloa! Jälleen Vellu näki edessään ja ympärillään Javakoodaajan ja inkvisition. Kaikki alkoivat lähestyä Vellua. Pakokauhu syöksyi Vellun lävitse, poispääsyä ei ollut. Viimeinen asia, jonka Vellu rekisteröi, oli Javakoodaajan kumiseva julistus: - Lue tarina. Samassa kaikki olivat poissa. Vellun silmät räpsähtivät auki. Hän oli omassa olohuoneessaan, samassa nojatuolissa jossa oli katsellut hetkeä aiemmin Fry&Laurieta. Kello oli puoli kaksi. Vellua pelotti. Ei niinkään mustapukuiset miehet tai kiehnäävät kissat, vaan oma mielenterveytensä. Viikkoon hän ei ollut pystynyt nukkumaan kunnolla. Aina hän heräsi omituisiin uniin, jotka liittyivät TCH Snookeriin. Jotkut olivat vain outoja, toiset pelottavia. Mustaan Kiltaan sijoittuvat olivat pahimpia. Sitten hän muisti Javakoodaajan viimeiset sanat. Hän oli kyennyt työntämään Padawanin tarinan pois mielestään viime viikonlopun jälkeen, mutta nyt tuo kummitus palasi. Hän ei olisi halunnut kävellä kannettavan tietokoneen luo, mutta tiesi ettei voinut muuta. Koneen auettua hän avasi tutuksi käyneet nettisivut ja klikkasi sieltä esiin Padawanin tarinan. Lukuja oli tullut lisää sitten edelliskerran. Vellu alkoi lukea. Tarinan pääsivulle Edellinen osa Seuraava osa |