1. Luku


Tarinan pääsivulle Edellinen osa Seuraava osa

13.47. Krapulani oli saavuttamaisillaan huippunsa. Maku suussani oli jotain joka sai suihinoton algerialaisessa vankilassa maistumaan kello viiden teeltä. Roska-astia oli onneksi paikoillaan. Vatsani sisältö pysyi useimmiten siellä missä pitikin, mutta poikkeustapauksia varten oli hyvä olla varautunut. Hetken yritin kohdistaa katseeni tiettyyn paikkaan toimistoni nurkassa, mutta pian totesin että se saisi vain koko muun maailman pyörimään tuon pisteen ympärillä. Suljin silmäni. Avasin ne heti kun tunsin planeetan pyörimisakselin siirtyneen minun napani kohdalle. Syvään hengitys. Toinen, kolmas. Pysyy. Vai… kyllä, pysyy. En tiedä miksi olin tullut toimistolle tänään. Työ- ja rahatilanteeni ei ollut niin kriittinen. Aina löytyi tarpeeksi mustasukkaisuutta pitämään yksi dekkari leivässä. Ja viime aikoina en ollut joutunut edes tyytymään pelkkiin avioerojuttuihin. Pari isompaa toimeksiantoa kolmen viime kuukauden aikana olivat antaneet aiheen olettaa, että olin vihdoin murtautunut piireihin. Hyvä niin.

Kärsimykseni häiriintyi, kun ovelta kuului koputus. Ulkona satoi kaatamalla ja muutenkin lokakuu näytti kauneintaan. Se yhdistettynä toimistoni nuhjuisuuteen ja hämyisyyteen toi mieleeni hupaisia mielleyhtymiä Raymond Chandlerin kirjoihin. Myös kulkurimainen ulkomuotoni, ja epäilemättä hajuni, toi oman lisänsä kuvaan. Koputuksesta oli kulunut jo ainakin kolme sekuntia, mutta vieläkään ovi ei ollut avautunut. Siinä ei ollut mitään uutta. Ihmiset olivat usein hermostuneita asioidessaan minun ammattikuntani kanssa. Meidän kanssamme harvemmin oltiin tekemisissä oman elämän juhlahetkinä. Yritin saada kohmeloiseen ääneeni niin paljon valppautta kuin suinkin pystyin, ja lausahdin kuuluvasti:

- Sisään.

Vielä pari sekuntia epäröintiä. Chandlerin kirjoissa oven takaa ilmaantuisi pitkäsäärinen naikkonen. Sellainen joita sanotaan kohtalokkaiksi. Kai siksi että kaikki miehet haluavat sellaisen, ja sellaisen saatuaan toteavat siitä olevan enemmän riesaa kuin vatsakatarrista. Jos tämä olisi film noir –elokuva, naikkosen sisääntuloa säestäisi saksofonisoolo. Minun elämästäni olivat kuitenkin saksofonisoolot kaukana, ja pitkäsääriset naikkoset vielä kauempana. Kun ovi vihdoin aukeni, sen takaa paljastui mies.

Mies oli kookas, sanoisin että satakahdeksankymmentäviisisenttinen. Painoa oli varmaankin lähemmäs sata kiloa, mutta painopiste oli lähempänä olkapäitä kuin lantioita. Mies oli pukeutunut mustaan nahkatakkiin ja mustiin farkkuihin. Kengät näyttivät tavallisilta paksupohjaisilta miesten kengiltä, ne olivat mustaa nahkaa. Hänellä oli lyhyt vaalea tukka ja silmälasit. Iältään hän oli kolmenkymmenen tietämillä. Muuten miehestä oli vaikea sanoa sitä taikka tätä. Mikään hänessä ei ensi silmäyksellä kertonut hänen varallisuudestaan, koulutuksestaan tai sosiaalisesta asemastaan. Ohjasin miehen istumaan työpöytäni edessä olevaan tukevaan puiseen tuoliin. Mies istui ja jatkoi hermostunutta pälyilyään. Kun olin istuutunut omalle tuolilleni, eikä mies vieläkään ollut sanonut sanaakaan, päätin itse aloittaa keskustelun.

- Niin… teillä olisi minulle ehkä jokin toimeksianto, herra…?

Mies säpsähti ja sanoi hieman nolostuneena:

- Äh, anteeksi. Olen hieman hermostunut. En tahdo loukata, mutta yksityisetsivän kanssa asioiminen tuntuu jotenkin… epämiellyttävältä. Ymmärrätte varmaan?
- En minäkään haluaisi olla meikäläisten kanssa missään tekemisissä. Asianne on ilmeisesti arkaluontoinen?
- Näinkin voisi sanoa. Niin, anteeksi, nimeni on muuten Matias Luoto.

Luoto kertoi lyhyesti oleelliset tiedot itsestään, vaikken niitä edes pyytänyt. Koulutukseltaan tekniikan tohtori. Opiskellut Espoon Otaniemessä, mutta väitellyt puoli vuotta sitten Tampereen teknillisessä yliopistossa. Työskentelee tutkimus- ja tuotekehitysosastolla espoolaisessa Knightbridge Photonics Oy:ssä. Avovaimo, ei lapsia. Tämän jälkeen tohtori Luoto piti aavistuksenomaisen tauon, ennen kuin alkoi käsitellä itse asiaa.

- Herra Nuoli, olen huolissani ystävästäni. Pelkään että hänelle on tapahtunut jotain pahaa.
- Oletteko puhunut asiasta poliisin kanssa?
- En. Mitään varsinaista rikosta ei ole tapahtunut. Tai siis pelkään että on voinut tapahtua, mutta sellaisesta ei ole mitään näyttöä.
- Onko ystävänne kateissa?
- On ja ei. En tiedä hänen olinpaikkaansa, mutta hänen tapauksessaan se ei ole mitenkään tavatonta.
- Selittäisittekö tarkemmin.


Tarinan pääsivulle Edellinen osa Seuraava osa