|
|
2. LukuTarinan pääsivulle Edellinen osa Seuraava osa - Tohtori Luoto. Tuo mitä olette kertonut minulle kuulostaa luvalla sanoen… oudolta. Tämä tuskin tuli teille yllätyksenä? - Olen tietoinen siitä. - Toisaalta, ottaen huomioon teidän menneisyytenne… Tässä vaiheessa tohtori Luoto keskeytti minut ja sanoi jämäkällä äänellä: - Herra Nuoli! Voitte uskoa että olen tietoinen siitä, miltä menneisyyteni saa tarinani näyttämään. En tiedä mitä voisin tehdä saadakseni teidät vakuuttuneeksi kertomukseni todenperäisyydestä ja pelkojeni aiheellisuudesta. Voin vain vakuuttaa teille, että vaikeuteni ovat takana päin. Myös minua hoitaneet lääkärit ovat erittäin tyytyväisiä paranemisprosessiini. Katselin hetken tohtoria arvioivasti. Minun ammatissani kehittyi väkisinkin jonkin sortin ihmistuntijaksi, ja tohtori Luoto jos kuka vaikutti minun parhaan arvioni mukaan suoraselkäiseltä ja luotettavalta mieheltä. Tosin se mitä olin kuullut hänen aiemmasta elämästään, aiheutti kyllä väkisinkin epäluuloja miestä kohtaan. Tapaamisemme kesti vielä parisenkymmentä minuuttia, jona aikana sovimme siitä, millaisiin toimiin minun tulisi ryhtyä asian tiimoilta. Sitten Luoto poistui. Tohtorin mentyä jäin pitkäksi aikaa mietteisiini. Jopa krapulani oli väistynyt tehden tilaa hämmästykselle ja epäuskolle. Tohtorin tarina oli ollut ehkäpä tähänastisen urani merkillisin. Ystävä, josta Luoto oli huolissaan, oli nuorukainen nimeltä Veli-Matti Riikonen. Riikonen oli vähän toista vuotta aiemmin kokenut hermoromahduksen ja hänet oli passitettu hoitoon. Tässä vaiheessa Luodon oli ollut pakko paljastaa, että oli tutustunut Riikoseen nimenomaan parantolassa, jossa oli ollut potilaana itsekin. Tiedusteltuani, miksi Luoto oli tarvinnut psykiatrista hoitoa, kävi ilmi, että olin tekemisissä lähestulkoon julkkiksen kanssa. Muistin tapauksen hyvin, Otaniemessä oli pari kolme vuotta sitten jossain laboratoriossa paljastunut suorastaan demoninen vyyhti, johon kerrottiin liittyvän kaikkea huumekartellista ihmiskauppaan. Jopa teipatuista marsuista huhuttiin. En ollut syventynyt tapauksen yksityiskohtiin, mutta roskalehdistö oli herkutellut sillä viikkoja. Juttu oli räjähtänyt käsiin, kun joku laboratorion väittelijä oli yrittänyt tappaa vastaväittäjän ja itsensä. Tämä väittelijä oli ollut Matias Luoto. Pian kuitenkin painoin TKK:n tapahtumat taka-alalle, sillä vielä enemmän mieltäni kiehtoi tarina, jonka Luoto oli juuri kertonut. Tarina liittyi Riikoseen ja niihin tapahtumiin, jotka olivat johtaneet tämän henkiseen luhistumiseen. Tapahtumien keskiössä oli ollut jokin biljardikerho. Jouduin lunttaamaan nimen muistiinpanoistani; TCH Snooker. Nimen viereen olin kirjoittanut kerhon Internet-sivujen osoitteen. Matias Luodon mukaan nämä sivut olivat avain kaikkeen. Luoto oli kertonut, kuinka Riikonen oli oman kertomuksensa mukaan joutunut tämän kerhon piinaamaksi. Luoto itse oli alunperin pitänyt sivuja pelkkänä vitsinä, kuten olivat tehneet myös Riikosta hoitaneet lääkärit. Alkuun oli epäilty, että kerho olisi ollut Riikosen oman mielen tuotosta, ja sivut näin ollen olisivat hänen tekemänsä. Oli kuitenkin selvinnyt, että Veli-Matti Riikonen ei ollut rekisteröinyt tuota Internet-osoitetta. Sitten Luoto oli päässyt tarinassaan kohtaan, joka todella yllätti minut. Hän oli esittänyt epäilynsä, jonka mukaan kerho ja sen mielipuolet jäsenet todella olivat olemassa, ja että heillä voisi olla jotain tekemistä Riikosen oletetun katoamisen kanssa. Tiedusteltuani häneltä, miksi hän sellaista epäili, hän oli jättänyt pöydälleni A4-kokoisen kirjekuoren, johon oli koonnut tärkeäksi katsomaansa aineistoa. Sovimme, että tutustuisin aineistoon kaikessa rauhassa ennen seuraavaa tapaamistamme. Katselin kirjekuorta pöydälläni, mutta en avannut sitä vielä. Moni asia tässä jutussa vaivasi mieltäni. Ensinnäkin, Riikonen ei edes virallisesti ollut kateissa. Luoto ei ollut tavoittanut tätä kuukauteen, mutta mies itsekin myönsi, että parantolassa viettämänsä ajan jälkeen Riikonen oli monesti kokenut tarvetta vetäytyä täysin omiin oloihinsa ja palata sitten kun tunsi olonsa taas siedettäväksi. Hänen sukulaisensa ja ystävänsä eivät tienneet hänen menemisistään, tai eivät ainakaan kertoneet jos tiesivät. ”Katoaminen” oli siis vain yhden miehen aavistus. Miehen, joka juuri itse oli kertonut viettäneensä monta vuotta meskaliinikoukussa. Toisekseen, mikä tämän biljardikerhon rooli oli tässä kaikessa? Oliko kerho olemassa, ja jos oli, mitä se halusi Riikosesta? Erityisen huolestuttavalta tuntui ajatus, että kerho oli olemassa ja että se oli ollut Riikosen vaikeuksien takana, mutta sen olemassaolo oli kielletty. Riikonen oli saatu parantolassa uskomaan kerhon olevan keksitty, mutta mitä jos hän olikin sittemmin joutunut uudelleen heidän kanssaan tekemisiin? Jos näin oli käynyt, oli Riikosen hoidossa tehty kohtalokas virhe. Sittenkin, myös TCH Snookerin olemassaolosta minulla oli vain yhden meskaliinipään sana. Sitten silmäni osuivat taas pöydällä lojuvaan kirjekuoreen. Otin nyt kirjekuoren käteeni, avasin sen ja ryhdyin tutkimaan sisältöä. Tarinan pääsivulle Edellinen osa Seuraava osa |